Suomen Sodat — Keskustelua Suomen käymistä sodista

Liity, värväydy!

Peräkammari: Pelaatteko sotapelejä?

Kadetti kuopassa kirjoitti 05.04.2008 (17:14)

  • Vastaa

Sota-aiheiselle nettifoorumille aika passeli kysymys. Pelaako kukaan teistä muista sotapelejä? Minä nimittäin pelaan. Olen nyt villiintynyt taas muutaman kuukauden kestäneen tauon jälkeen sellaisesta ikiwanhasta tietokonepelistä kuin Call Of Duty. Siinä on sellainen nettipelimoodi, jonka avulla voin käydä mäiskimässä vastustajia kuuppaan Web-yhteyden avulla. Moninpelissä on pelaajia ympäri maailmaa.

Tarkoitan tätä Call Of Dutyn vanhinta versiota. Sitä ensimmäistä ja alkuperäistä. Tästä pelisarjastahan on paisunut vuosien varrella aika kattava. Tuorein taitaa olla jo järjestyksessä kolmas (eikä se noudata samaa "juonta" kuin kaksi alkuperäistä).

Call Of Dutyn nettipelimoodissa päästään taistelemaan 2. Maailmansodan aikaan sijoittuvaan ympäristöön. Peliradat (esim. Team Deathmach -moodissa) on yleensä sillä lailla rajoitettu, että yhdellä puolella painii liittoutuneet ja toisella puolen natsi-Saksan liittolaiset. Pelaaja voi siis olla joko jenkki, kommari tai saksalainen.

Peli on mielestäni hyvin addiktoiva. Etenkin sellaiset kentät, joissa ei räiskitä silmittömästi ja ravata kentällä liipasinnappi pohjassa, ovat houkuttelevia. Viime aikoina olen tykästynyt eritoten "Offensive"-nimellä kulkevaan pelikenttään, joka koostuu valtaosin pommitetusta kaupungista, joesta ja rannan toisella puolella siintävästä pöpeliköstä. Tässä kentässä tarkka kivääri ja kyky liikkua huomaamatta ovat selviytymisen kannalta tärkeimmät tekijät.

Kaartilainen Herra Vääpeli kirjoitti 15.04.2008 (04:33)

  • Vastaa

Ai jaa, no omalla koneella on vain se vanhempi versio Operation Flashpointista ja sitten se ylhäältä kuvattu (yläpuolelta katsotaan) sotapeli, missä on niitä pieniä ukkeleita taistelemassa. En muista mikä sen pelin nimi oli, mutta Dune 2000 -nimistä strategiasotapeliä muistuttaa aika paljon. Sanokaa joku nyt mikä se on? Siinä on niitä harvestereita, jotka raapivat maaperästä kaikenlaisia aineksia ja niillä rahoitetaan kaluston hommaaminen. Sen lisäksi olen vuosikausia sitten pelaillut paljon tämmöstä kuin Total Annihilation.

Kadetti kuopassa kirjoitti 25.04.2008 (15:02)

  • Vastaa

Lainaus: Herra Vääpeli En muista mikä sen pelin nimi oli, mutta Dune 2000 -nimistä strategiasotapeliä muistuttaa aika paljon.
Lol. Tarkoitat varmaan sellaista on Command & Conquer. Siitä on tehty useita eri versioita ja vuosien ajan. Samanhenkistä räiskintää voi kokea Internetissä pelaamalla sellaista ilmaista nettipeliä kuin Sotapeli.

Kaartilainen Herra Vääpeli kirjoitti 29.06.2008 (21:28)

  • Vastaa

HAHA! On mennyt jo Kuukausia aikaa siitä kun olin täällä paikalla viimeksi. Ei ole kovin paljon otoimintaan ähnyt tämäkään keskustelupalsta. Jokatapauksessa C&C on todella hyvä sotapeli, vaikka eihän siinä lie nykyisimmissä versioissa samaa nostalgista fiilistelyä tarjolla kuin niissä vuosikymmenen päivät sitten julkaistuissa vanhoissa julkaisuissa.

Kadetti kuopassa kirjoitti 23.03.2009 (21:59)

  • Vastaa

Hommasin hiljattain Call Of Duty 2:n, joka on PC-versio. Ei toimi muuten kunnolla meikäläisellä! Vaikka on melkein tuliterä kone niin silti pitää säätää ruudun resoluutio pieneksi ja karsia kaikki graafiset silmäkarkit kuuseen. Vie kieltämättä pelistä pohjan kun ei oikein voi nauttia niistä vähän tyylikkäämmistä grafiikoista ja efekteistä. Ärsyttävää. Taidan tyytyä vanhan tutun ja turvallisen Call Of Duty: United Offensiven kanssa räpeltämiseen, sillä siinä sentään voin pitää kaikki visuaaliset tehosteet huippuasetuksissa eikä peli lainkaan töki tai hidastele.

Sanotaan vielä varoituksena kaikille COD2:ta harkitseville, että peli poikkeaa huimasti siitä alkuperäisestä Call Of Dutysta. Peliengine on ilmeisesti uusittu, joka on tuonut jonkin verran parannuksia realistisuuteen, mutta pelihahmojen animoinnit ainakin minun silmääni "särähtävät" pahasti. Pelihahmot eivät ole niin luontevia liikkumaan kuin aikaisemmissa pelisarjan osissa (COD + COD:UO).

Herra Vääpeli voi pitää sen suunsa kiinni. Onhan täällä hiljaista, mutta eipä tätä paikkaa olekaan markkinoitu mihinkään. :-)

Osallistu keskusteluun

  • Lihavoitu
  • Kursivoitu
  • Kuvalinkki
  • URL-linkki
  • Flash
  • Salasana kadonnut?
  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet käyttäjät voivat lähettää viestejä tänne. Ilmoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen viestin lähettämistä, tai liity ensin jäseneksi.